B6. Susi kertoi totuuden

 Novellin Tositarina kolmesta pienestä porsaasta, kirjoittanut Jon Scieszka vuonna 1989, kertojana toimii Aleksanteri T. Susi. Novelli kertoo tarinan kolmesta pienestä porsaasta uudella tavalla, Ison Pahan Suden näkökulmasta.

Aleksanteri T. Susi, jota voidaan kutsua myös Alluksi, on novellin kertoja ja aika hauska sellainen. Novelli etenee loogisesti "Olipa kerran -aikaan". Alussa Susi on leipomassa kakkua mummolleen, josta tulee välitön alluusio Punahilkka -satuun, ja tässä vaiheessa sympatiani ovat täydellisesti Suden puolella. Susi onkin kiltti ja se leipoo synttärikakkua rakkaalle mummolleen, mutta sokerit pääsevät loppumaan ja sen täytyy lähteä lainaamaan sokeria naapureiltaan, jotka ovat yllätyksellisesti kolme pientä porsasta. Novelli seuraa iloisesti tarinaa Kolme pientä porsasta ja esittelee Suden vähän flunssaisena, mutta kaikkeen pahaan syyttömänä. Susihan vain vahingossa sattuu aivastamaan, ja minkä se sille voi, että kahden ensimmäisen porsaan talot ovat niin heikosti rakennettuja, oljista ja risuista. Kaksi ensimmäistä porsasta kuolee talojensa romahtaessa ja suden täytyy syödä ne, mutta puolustelee tekojaan "Minusta oli sääli, että hyvä kinkku jäisi lojumaan olkiin." sekä "No, tiedät kai, että ruoka pilaantuu, jos sen jättää ulos. Niinpä tein mitä voin.". Kolmas porsas onkin jo kovempi pala. Se rakensi talonsa tiilistä ja on hyvin ilkeä Sudelle ja vetää itse aloittamansa riidan henkilökohtaiseksi sanomalla: "Ja mummosi saa vaikka istua nastaan!". Ja näin vahinkojen kautta Aleksanteri T. Sudesta tulee Iso Paha Susi.

Suden henkilöhahmo on novellissa täynnä yllätyksiä. Koska Susi on tietenkin minä -kertoja toiset asiat jäävät yksipuolisiksi, ja Suden tyyli kertoa asioista on vähättelevä, etenkin puhuessaan naapureistaan porsaista: "Se naapuri sattui olemaan porsas. Eikä edes kovin fiksu. Se oli väsännyt talonsa oljista." Lauseet ovat lyhyitä ja se tekee novellista keveän ja sadunomaisen. Susi on pääosin novellin hyvä tyyppi, mutta loppua kohti perustelut kaikille teoille eivät ole kaikenkattavia, vaan enemmänkin peitteleviä. Susi yrittää selitellä ja ajoittain onnistuukin siinä hyvin, mutta pääosin argumentit vaikuttavat keveiltä ja tuntuu, kuin Susi vain haluaisi syyn saadakseen syötävää. Seliteläkseen Susi toteaa jo alussa "Ei kai ole minun syyni, että sudet syövät söpöjä pikku elukoita niin kuin pupuja ja lampaita ja possuja. Me nyt vaan ollaan sellaisia." Herääkin kysymys: Miksi Susi edes menee lainaamaan sokeria naapuriltaan, joka on possu? Miksi hän ei mene kauppaan ja osta sieltä sokeria? Kaiken lisäksi Susi yrittää vedota lukijaan hienoisesti syyllistämällä tilanteessa, jossa ensimmäinen porsas on kuollut todetessaan: "Minusta oli sääli, että ihan hyvä kinkku jäisi lojumaan olkiin. Niin minä sitten soin sen. Kuvittele, että siinä olisi lojunut juustoburgeri."

Susi on hyvin mallikelpoinen kertoja ja koen, että tarinaa ei olisi voinut paremmin kertoa. Novelli loppuu siihen kun Sudesta levitellään juoruja lehdissä ja siihen kuinka hänet omien sanojensa mukaisesti "lavastetaan syylliseksi". Pohjimmiltaan novelli on opettavainen ja sudet vaan sattuvat olemaan niitä pahimpia eläinhahmoja. Koska Aleksanteri T. Susi ei itsessään vaikuta kovin jännittävältä, uutishaukat päättivät kehitellä jutun Isosta Pahasta Sudesta ja siinä se. Aivan kuten toimittajat tekevät jutuista elämää suurempia päivittäin. Lopun tullessa Susi toteaakin: "Minut lavastettiin syylliseksi."

A10: Tulkinta runosta Ne hiertyneet pikilangat

Runo Ne hiertyneet piikkilangat ilmestyi Sirkka Turkan runokokoelmassa Nousevan auringon talo vuonna 1997. Runon teemoina ovat yksinäisyys ja yksin jääminen.

Runon nimi Ne hiertyneet pikilangat antaa oletuksen jostakin vahvasta ja pysyvästä. Jostakin sellaisesta, mikä ei mene kovin helposti rikki ja joka kestää aikaa. Kuitenkin jo kolme ensimmäistä säettä murskaavat toiveet rauhasta ja pysyvyydestä. Pikilangat, joilla runon puhuja ja kuuntelija on tikattu yhteen, on katkaistava, muuten kuolema sen tekee ja se ei tunnu kovin hyvältä vaihtoehdolta. Halutaan erota ja vaikuttaa siltä, että puhuja tahtookin olla yksin ja yksinäinen. Puhuja vaikuttaa vahvalta selviytyjätyypiltä, joka ei pienistä hetkahda ja on kestänyt pahempaakin. "Kunnes kuolema meidät erottaa", ei ole vaihtoehto, vaan halutaan selkeästi toisesta eroon ja poissa silmistä, poissa mielestä metodi vaikuttaa erittäin toimivalta.

Runossa kuoleman läheisyys on selkeä. Kuolemaa pidetään yksiselitteisenä ja ajatellaan, että kaikki kuolevat joskus. Kuten runossa mainitaan "yksi kerrallaan ja toinen toisensa perään". Kaikki kuolevat aikanaan ja jokaiselle on oma vuoronsa, runo ei anna vaihtoehtoja. Sanoille voidaan löytää myös toinen merkitys, jolloin ajatuksena voikin olla se, että kaikki ovat jo valmiiksi jonossa kuoleman lipputiskillä. Annetaan ymmärtää, että kuolema tunnetaan valmiiksi ja jokainen on jo etukäteen osa sitä.

Toisessa säkeistössä käsitellään yksinäisyyttä ja sen tuomaa tietynlaista vahvuutta. Kaikki viedään pois ja mitään ei jää jäljelle, kukat pitää katkoa niin maljakoista, kuin pihalta ja pientareeltakin. Myös se yksi tietty kukka, joka kasvaa ryteikössä - omassa kodissaan on katkaistava ja tapettava. Tälle tietylle puhuja kuitenkin haluaa antaa kaikkensa, vaikka kukalla ei ole ymmärrystä siitä, miksi sen pitää elää ja vieläpä hengittää. Sitten puhuja kerää vahvuutensa huippuunsa ja toteaa vielä nousevansa yksinäisestä nokkospuskasta, ryteiköstä, kuten kukkanenkin. Nokkospuskasta nouseminen vaatii sitkeyttä ja tahtoa, ei se mikään helppo juttu ole. Loppuun kohotetaan alluusio sankarivainajista ja niistä, jotka ovat vähemmän sankareita ja vähemmän vainajia. Tehokeinona käytetään toistoa, on siellä myös vähemmän sankarillisia, ja myös niitä jotka eivät vielä ole vainajia.

Aiheena on jostakin rakkaasta luopuminen ja menettämisen tuska. Muuttaminen tai eroaminen liittyvät menettämiseen ja luopumiseen, mutta molemmissa on myös kääntöpuoli, eihän elämä ole niin mustavalkoista kuten runo antaa olettaa. Kukka, joka on ryteikössä onnellinen, on kotonaan siellä. Samoin kuin ihminen se viihtyy siinä mihin se on tottunut. Se on kasvanut maasta ja on onnellinen siitä mitä sillä on, vaikka se ei koskaan saanutkaan ymmärtää miksi täällä täytyy pakonomaisesti olla, elää ja hengittää.